Sunnuntaina kastettiin Anni Ilona Tuuria,hän on tyttären ja miehensä ensimmäinen yhteinen kummilapsi.Pyydettiin tekemään kortti ja

tälläinen siitä tuli.Myös Annin mamma pyysi tekemään kortin ja eihän se voinut olla samalla kuvalla vaan erilainen ja jo aikaisemmin tein heille pari vauvaonnittelukorttia että piti olla erilainen.

Mamman kortista tein telinekortin,se oli ensimmäinen en ole aikaisemmin tehnyt sellaista mutta ei mitenkään vaikea,varmasti teen uudestaakin. Oma lahjani pienokaiselle oli villapuku kokoa 70cm.